tiistai 24. toukokuuta 2016

Keskiviikko & torstai/ Wednesday & Thursday 20.4-21.4.2016

Toinen & kolmas työpäivä!

Toisena päivänä menin taas samaan paikkaan kello yhdeksän. Olin keskuksessa taas katsomassa, mutta tällä kertaa eri työntekijän kanssa, joten sain kuulla vielä vähän enemmän asioita. Oli taas mielenkiintoista, keskustelimme paljon ja sain kuulla myös kaikkea esimerkiksi kuinka siellä vartijat toimii ja kerroin myös kuinka kaikki asiat eroaa Suomesta. Työpäiväni kesti kolmeen asti.

Kolmantena päivänä menin taas toimistolle yhdeksäksi ja odotin vähän aikaa, jotta sain kuulla mihkä taas menen. Sain kuulla, että menen rahan kuljettajan/ hälytyksille menevän vartijan mukaan. Oli mielenkiintoista päästä näkemään lisää eri asioita. Kiersimme monessa paikassa, aina kun menimme hakemaan rahaan jäin autoon odottamaan. Näin päivän aikana paljon vartijoita eri hommissa. Työpäivä päättyi taas kolmelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti