keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Loppuviikko/ End of the week

5.5.- 8.5.2016

Torstaina olin myös suuremmassa käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden turvatarkastus poikkeaa hieman suomesta. Siellä pitää jättää puhelimet lokeroihin istunnon ajaksi. Turvatarkastuksia ei saa tehdä mies naiselle eikä toisinpäin, vaikka olisi lupakin. Illalla menimme syömään isolla porukalla muiden harjoittelijoiden kanssa, koska suurin osa oli lähdössä viikonloppuna takaisin omaan maahansa.

Perjantaina olin lääketieteellisessä yliopistossa. Siellä minua opasti sama mies, joka oli apunani jo ensimmäisessä työpaikassa, hän näytti minulle koko paikan. Se on respakohde, johon kuuluu mm. opastus ja neuvonta.
Illalla lähdimme ranskalaisten kanssa ulos. Tutustuin myös illan aikana suomalaisiin, jotka olivat myös tulleet työharjotteluun Sloveniaan.


Lauantaina menimme ranskalaisten kanssa ulos syömään. Menimme käymään yhden ranskalaistytön syntymäpäivillä ja lähdimme vielä viettämään iltaa,  koska oli heidän viimeinen viikonloppu Sloveniassa.

Sunnuntaina nukuin pitkään ja sunnuntaina ranskalaiset lähtivät takaisin Ranskaan. Oli hieman haikea olo ja oli outoa jäädä yksin. Olin kumminkin tutustunut hyvin heihin ja olin aika paljon heidän kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti